Kansanäänestys maahanmuutosta, maahanmuuttajista, pakkoruotsista ja Natosta, sekä aluepalautuksistamme miehittäjä-Ryssältä, sekä ympärileikkausrikosten rangaistusten koventaminen maastakarkoittamiseksi vastuullisille, samoin uskonnollisten tunnusten kantaminen esim. huivi ja hijab-huntu-kielto voimaan.
----
29. elokuuta 2008
Tamperelaiset - Vaatikaamme maahanmuuttajien vastaanoton lakkauttamista. Jos joku tulee niin tulkoon omin varoin ei syömällä minun aamupuuroani
Parempi pyy pivossa kuin kymmenen mustarastasta orrella
(Vanha sananalasku sovellettuna nykyiseen maahanmuuttajien ihannointi-ilmastoon)
Älkäämme antako xenofiilien eli erilaisten maahanmuuttouskovaisten kuiskutella korvaamme kuten kävi Kaksi tornia elokuvassa kansan kärsiessä harhautetun kuninkaan Kärmeskielen ja pahan Sauronin yhteistyön myrkyllisinä vuodatuksina

Jos joku tulee niin tulkoon omin varoin ei syömällä minun aamupuuroani
Meillä on omasta takaa asunnottomia ja ihmisiä joille ei helpolla avata edes pankkitiliä. Olisi aika oppia arvostamaan omaa kansaa vierasperäisten suosinnan sijaan
Tampereen kaupunginvaltuustoon Seppo Lehto yhteiseksi hyväksemme
Valmistautukaamme sanomaan suomalaiselle katukuvallemme jäähyväiset jollemme muuta hölmäläiskäytäntöjämme maahanmuuttajien vastaanoton suhteen mm. Mustasta Afrikasta ja islamilaisesta maailmasta
-------------------------------------------------
Suomalaisuutta on viime aikoina alkanut riivaamaan tietty Ryssän suurlähettiänään toimineen Juri "Komissarov" Derjabinin toivomusten kunnioittaminen jälkijättöisesti mm. "Ryssä"-sanan täysin mielivaltaiseen ja järjettömään käyttökieltoon pyrkien:
-------------------
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/32057-mielenosoittajat-ryssittelivat
-------